Karkkilan Urheilijat on urheiluseura, jonka lajivalikoimaan kuuluvat Koripallo, Petankki sekä Paini. Harrastamisen ja kuntourheilun lisäksi haluamme tarjota jäsenillemme mahdollisuuden kehittyä urheilijana ja jopa huippu-urheilijana hyvässä seurassa. Karkkilan urheilijat haluaa toivottaa sinut tervetulleeksi sivustoillemme!
Karkkilan Urheilijat perustettiin kirjavien vaiheiden jälkeen vuonna 1968.
Seuran historia ulottuu vuoteen 1950, jolloin paikkakunnan työväestön urheiluelämä oli jakaantunut kahtia poliittisten syiden takia. Jakaantumisen seurauksena oli perustettu Karkkilan Sisu ja Karkkilan Työväen Urheilijat eli KTU, molemmat aktiivisesti toimivia urheiluseuroja.
Vuoden 1968 alussa Työväen Urheiluliiton Uudenmaan piirin puheenjohtaja, tekikin aloitteen molemmille osapuolille yhteisestä neuvottelutilaisuudesta. Kokoontuminen johti toimikunnan perustamiseen, jossa molemmat osapuolet olivat edustettuina. Asetettu toimikunta valmisteli asiaa kevään ajan ja toukokuussa järjestettiin kilpailu perustettavan urheiluseuran nimestä. Seuran perustava kokous pidettiin 13.6.1968 ja pidetyssä kokouksessa äänestettiin uuden seuran nimestä.
Yli puolet annetuista äänistä kannatti nimeä Karkkilan Urheilijat ja näin uusi urheiluseura oli saanut nimensä. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, ettei voittanut nimiehdotus ollut nimikilpailussa edes ehdolla eli valittua nimeä ei kukaan ollut kilpailun kautta edes ehdottanut.
created with
Website Builder Software .